Poren aukon ajoja tähän näin.
Arvatenkin ajoalue vastaava Kari Porevirta.
Tulevana Sunnuntaina 21.03 ajeluja uudella alueella. ;D
Kokoontuminen Lohelassa klo 12.00.
Mietiskellään samalla nimeä alueelle,ja tarinoidaan suunnistus kisasta.
Wessin kans tallailtiin hiukkasen tuoll alueella,janäytti ihansilt,et lumest eipitäis olla oikeinpaljoo haittaa,eli löytyy pikkupyöräsillekin ::) reittiä ja mönkkäreille
Edit: Lehis, nimi ja vastaava.
Valitettavasti ite en pääse paikalle muutta kaikki muut joukolla mukaan ja paljon kuvia.
tarkoitus ois ilmaantua..
Porella ei netti toimi mutta ilmoitteli saapuvansa paikalle, välitin viestin myös Purhoselle jos se vaikka ilmaantus 6 x 6:lla vähempilumiseen maastoon möyrimään kuin viimeks.
mie ilmaannun kanssa paikalle
Pitäähän se kurvata katselemaan uusia maastoja, vaikka mystistä etuvedon lakkoilua ei olekaan ehtinyt tutkimaan. "Ajetaan vika ulos ja sitten vasta romut hiekalle" sanoi yksi asentajatoveri aikoinaan... Ei tosin kovin edullinen menetelmä vianhakemiseen, mutta tehokas. ;D
Saatetaan emännän kans tulla sunnuntai ajelulle.. Sikäli mikäli HJ lähtee hangesta käyntiin. ;D
pitänee ilmaantua ellei töitä pukkaa päälle
Purhonen soitteli äsken että ite ei ehkä pääse tulemaa paikalle, mutta yks tuttu kaveri oli ostanu Volvon Laplanderin ja Jari oli sanonu että tämmöinen porukka toimii täälläpäin joten mikäli tommoinen porttaaliakselinen 303 ilmestyy paikalle niin toivottakaa tervetulleeksi tutustumaan toimintaan mikäli en ite ole paikalla. Yritän ehtiä käymään puoliltapäivin ennenkuin lähen Simpeleen suuntaan ajelemaan.
Ja jos jollain on noita PMR-puhelimii,ottakaa mukaan,testaillaan kuuluvuuksia
Tuun sittenkin paikalle. Otan pari PRM-puhelinta mukaan. Ikonen, muista se muistitikku... :)
joo tikku on miulla joh takin taskussa
Ikonen...jokohan sais niitä kuvia tänne.
http://wuoksioffroad.1g.fi/kuvat/Off-Road/Poren+aukko/
tuolla noi parit kuvat. pitäis hommata vissiin tumma polario rengas kun näyttää polttavan kovasti kuvat puhki :(
Ajeluita ens sunnuntaina taas Poren aukolla, kun se näyttäs oleva vähälumisin ajoalueistamme toistaiseksi. Kokoontuminen Lohelassa klo 12. kesäaikaa.
Onks kettää tulossa vai saako rällätä ihan yksin.. ;D
kärry kysästy,josvaikk Benin toiss ::) ;D
Quote from: wes on 26.03.10 - klo:19:38
Onks kettää tulossa vai saako rällätä ihan yksin.. ;D
kyllä tullaa, et saa yksin ajella... ;D
mie voisin kanssa tulla paikalle kokeilemaan miten toi kypärä kamera toimii!
eiköhän tuota varmaan joutane...... ???
tää ei pääse huomennakaa ku pitää lähtee kuusankoskelle kummipojan ristiäisiin :)
Kivaa oli ja h...vetin märkää. Ilman vinssauksia ei selvinny kumpikaan mönkkäri eikä edes Pekan ohjastama beni. Yritettiin jopa yhdessä vaiheessa vinssata beniä hangesta molemmilla mönkkäreillä yhtaikaa irti kun noita vinssauspisteitä on tuolla rajoitetusti.
Tommoisille pitäs kehitellä jokin piikki / maa-ankkuri / kantokoukku / tukkisaksityyppinen, jotta sais vinssinvaijerin toisen pään johonkin kiinni kun noi kannot on niin pirun lyhyitä. Kuka kehittelee parhaan version
Täällä ajeltas la 17.04.2010. Kokoontuminen Lohelassa klo 12.00.
Moottori ja raivaussahoja,sekä kirveitä ja vesureita matkaan mukaan,raivaillaan himppasen oksia ja roippeita,niin saadaan selkeemmäksi tuo ajoalue
Yritetään olla taas mukana. :)
Quote from: vepele on 14.04.10 - klo:12:41
Täällä ajeltas la 17.04.2010. Kokoontuminen Lohelassa klo 12.00.
Moottori ja raivaussahoja,sekä kirveitä ja vesureita matkaan mukaan,raivaillaan himppasen oksia ja roippeita,niin saadaan selkeemmäksi tuo ajoalue
Muistakaa huomioida sitte etta ajo / raivauspäivä on LAUANTAINA eikä sunnuntaina kuten viime aikoina on ollu tapana.
Aika hyvä huomautus, yllättäen suunnitelmat oli sunnuntaille. ;D
Kai se ois lähettävä autoa rikkomaan jotta saadaan perinteinen kiire aikaiseksi juuri ennen jäsenten välisiä ;D
;D Katsos joku tura turpaki on päässy paparatsiaan.. kyllähän tuo isusu on aika meniä.. vaik kytkin vähän alkaa olee loppu. :P
Tän päivän viiminen ajoreitti on aika huippua mönkijöille, jos sinne saa luvat viel isommalle alueelle ja kunnon urat väännettyy ni aika projuttu kyl! 8)
Meillä mitää kameroita, saati aikaa alkaa käyttää niitä ku pitää repiä koneet ylös suosta. ;D
Joo hauskaa oli ja varsinkin reitti sinne kukkulalle oli ihan jännä ;D
Tänään alkoi itellekin hahmottua mönkimisen hauskuus. Eiköhän saada sinne Kmäjelle ihka kunnon ajoalueet mönkijille. Ja onhan siellä jo laavukin valmiina.
Miitu heilu ainakin videokameran kanssa.
Quote from: Skifo-79 on 17.04.10 - klo:23:06
Tänään alkoi itellekin hahmottua mönkimisen hauskuus. Eiköhän saada sinne Kmäjelle ihka kunnon ajoalueet mönkijille. Ja onhan siellä jo laavukin valmiina.
Joo ja aina vain paranee. Toivotaan että kaikki siel alueella natsaa.
Jos Seppänen antas sustumuksen ni oishan siinä noin 40 ha ajo aluetta.
Tietysti oishan se RSKunnan moto urakin aikasta kiva jos oikein rupeaa ryvetyttämään 8)
Joo ei olis huono. Kyllä varmaa niitä rypemispaikkoja löytyy metästä ilman motouraakin. :P
Kyl on catti ja can ami suonsilmäkkees taltioitunu videolle.. ;D
Kyseisellä ajoalueella polttopuuta niin pirusti ja metsänomistaja on ilmoittanut että tehkää niinkuin omillenne, hää ei niitä tartte kun kyseltiin että saiskohan niitä sahailla ja keräillä. Elikkä mikäli, jos ja kun joku halluu lähtee sinne polttopuutalkoisiin niin ois jopa suotavaa. Tästä yhteys Poreen, jotta tietääpi ilmoitella maanomistajalle alueella olev-a/i-sta puunkerrääjistä. Ne isommat propsit ja tukit mitä siellä myöskin on eivät sisälly kauppaan. Varovaisestikkin laskeskellen arvioin että parikymmentä pinomottia sais aika helposti.... ens talvenakin on pakkasta. ;D
Voisihan tuota puuta kerätä kerhollekkin jemmaan :oja jaella niihin paikkoihin missä sitä tarvitsee... Talkoontynkääkö kä ko ::) :o
Meille riittää pari mottia koko vuodeks pariin-kolmeen paikkaan. Eiköhän niitä järjesty muutenkin...
kelpais sauna puut jos sieltä kerta vois ottaa,
Quote from: mauri on 06.05.10 - klo:10:19
kelpais sauna puut jos sieltä kerta vois ottaa,
Soitto Porelle,niin homma onnistuu.Jr4x4 on ilmeisest tällviikoll menoss jo keräileen
Mihis Poren aukolle voitas sijoittaa nuotio? jos niitä puita keräilis johonkin.
Quote from: Skifo-79 on 06.05.10 - klo:17:36
Mihis Poren aukolle voitas sijoittaa nuotio? jos niitä puita keräilis johonkin.
Tietääkseni tonne eioo tulenteko lupaa,mut voishan se Pore kysellä
Quote from: Skifo-79 on 06.05.10 - klo:17:36
Mihis Poren aukolle voitas sijoittaa nuotio? jos niitä puita keräilis johonkin.
Kuha saahaa kunnan kanssa soppari aikaseeks, nii varmaankin johonkin m ontun kulmaa löytys sopiva paikka sillekkii...
Ainaski mönkkäriporukkaa ois tänään klo 15 aikoihin menossa tonne keräilee rastimerkkejä pois, mikäli tää vetinen säätila ei pahemmin häiritse. Onks autoporukkaa tulossa mukaan äitien kanssa?
Poren aukolta rastit kerätty, elikkä lähes kaikki taitaa olla kasassa. Pyydän toimittamaan miulle, jotta löytyyvät sitte tarvittaessa samasta paikasta.
Maanomistajan toivomuksesta,Imatralta päin tullessa vesen puoli rauhoitetaan puunkeräykseltä.Ajella saadaan entiseenmalliin,mut on maanomistaja luvannu sieltpuolelt puut naapurille.
Toiselta puolelta voidaan puut kerätä pois.
Ens sunnuntaina 31.10.2010 ajeluita vaihteeksi tällä alueella. Kokoontuminen ja tuttustuminen kerhon tallitilaan klo 11.00 Osoitteessa Pajatie 3 -5. Puntala, jonka jälkeen siirrytään mahdollisesti Lohelassa nautintun aamukahvin jälkeen ajoalueelle.
Mönkijät vois vaikka tiputella siin pois kärristä. Siitä pääsee kätsysti lohelalle. Ennen koivukeskusta pääsi suoraan...
:o tulossa
Tulossa kurvailemaan.
Eipä satu aikataulu millää, pitää käyä lauantaina heittää jossain joku lenkki.
Oikein oli antoisat ajot helpoksi epäillyllä alueella... ;D Löytyi ihan mukava kivikikkailukulma sieltä metsän reunasta ja haastetta löytyi.
Vähän vauriolistaa:
1 Rengas, kylkivaurio.
Helmat kasassa.
Ovi rutussa.
Takakylki lommolla.
Jarruputki poikki.
Raidetanko väärä.
Levike irti.
Takaluukku ei istu enää paikoilleen??
Pakoputki banaanina.
ym muuta pientä... ;D
Ja pari suttuista kuvaa ;D
(http://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=1610&pictureid=69934)
(http://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=1610&pictureid=69960)
(http://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=1610&pictureid=69939)
(http://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=1610&pictureid=69973)
Ja toimintaan tutustumassa ollut Suzuki.
(http://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=1610&pictureid=69961)
Tuolla muutama lisää: http://forums.offipalsta.com/album.php?albumid=1610
Quote from: xjxj on 01.11.10 - klo:13:27
Oikein oli antoisat ajot helpoksi epäillyllä alueella... ;D Löytyi ihan mukava kivikikkailukulma sieltä metsän reunasta ja haastetta löytyi.
Vähän vauriolistaa:
1 Rengas, kylkivaurio.
Helmat kasassa.
Ovi rutussa.
Takakylki lommolla.
Jarruputki poikki.
Raidetanko väärä.
Levike irti.
Takaluukku ei istu enää paikoilleen??
Pakoputki banaanina.
ym muuta pientä... ;D
Ja Maurilt meni vetari,siis patrollista,ei Maurilta ::)
Quote from: vepele on 01.11.10 - klo:14:20
Quote from: xjxj on 01.11.10 - klo:13:27
Oikein oli antoisat ajot helpoksi epäillyllä alueella... ;D Löytyi ihan mukava kivikikkailukulma sieltä metsän reunasta ja haastetta löytyi.
Vähän vauriolistaa:
1 Rengas, kylkivaurio.
Helmat kasassa.
Ovi rutussa.
Takakylki lommolla.
Jarruputki poikki.
Raidetanko väärä.
Levike irti.
Takaluukku ei istu enää paikoilleen??
Pakoputki banaanina.
ym muuta pientä... ;D
Ja Maurilt meni vetari,siis patrollista,ei Maurilta ::)
jarrutkin jäi sinne ei ne tuommoset datsunit paljoo kestä
Mikään ei kestä ikuisesti, elikkä saamme hyvästellä tämän ajoalueen.
ELIKKÄ SINNE EI ENÄÄ SAA MENNÄ AUTOLLA MÖYRIMÄÄN.
Alueelle on laikutuskaivuri pyörinyt tämän viikon ja istutettavat taimet on tuotu paikalle.
Suuret kiitoksen maanomistaja Vainikalle ja toivottavasti häneltä löytyy meille joskus vastaavanlainen ajoalue käyttöömme.
KIITOKSET Minultakin.
Siirran tämän topicin tonne olleisiin ja menneisiin.